Se tunne, kun huomaat että pitkäjänteinen työ tuottaa pikkuhiljaa tulosta… Se tunne, kun huomaat että olet oikeilla jäljillä… Se tunne, kun tajuat että olet matkalla kohti onnistumista ja kohti asettamiasi tavoitteita… Ehkä. Toivottavasti.

Paljon tapahtui vuodessa

Jos mietin tunnetilaani viime vuonna tähän samaan aikaan, se oli hyvin erilainen. Silloin päätunteina vuorottelivat epävarmuus, epätietoisuus, jopa epätoivo. Tänään tätä kirjoittaessani päällimmäisiä tunteita ovat syvä lämpö ja kiitollisuus. Hieman mukavampia tunteita näin uuden vuoden kynnyksellä kuin nuo toiset.

Jokainen yrittäjä tunnistaa nämä tunteiden ääripäät. Sitähän yrittäjyys on – tunteiden vuoristorataa. Ulospäin näyttää joskus siltä, että koko ajan menee kovaa, mutta se on vain osa totuutta. Totuus on kuitenkin se, että huoli, pelko ja epävarmuus tulevasta ovat erittäin tuttuja ja tavallisiakin tunteita monelle. Nämä tunteet ovat minullakin hyvin lähellä pintaa edelleen, mutta silti. Kaiken uhallakin. Kaikkia sanontoja ja uskomuksia uhmaten aion nyt nautiskella hetken aikaa näistä hyvistä fiiliksistä ja tästä hyvän olon tunteesta!

Yhteenvedon aika

Mietiskelin tovin, miten parhaiten purkaisin kulunutta vuotta – millaisen yhteenvedon siitä tekisin. Päätin lähettää kiitokset kaikille niille ihmisille, jotka ovat kuluneen vuoden aikana auttaneet minua ja Membookia. Mitä kaikkea olemme yhdessä tehneet, missä olemme onnistuneet, jotta näihin positiivisiin tunteisiin on päästy! Tässä siis kuluneen vuoden kiitokset:

  • Kiitos ensimmäiset asiakkaamme. Tiedätte kyllä ketkä. Olette jaksaneet meitä jo pari vuotta. Alusta saakka. Tsempata sopivasti, mutta myös kritisoida, vaatia ja valittaakin. Ilman teitä emme olisi puskeneet eteenpäin ja saaneet tuntea iloa ja tyydytystä, kun onnistuimme toteuttamaan toiveitanne ja korjaamaan huomaamianne virheitä. Toiveiden lista on toki pitkä edelleen, mutta sen parissa jatketaan taas ensi vuonna!
  • Kiitos uudet asiakkaat. Teitäkin on jo iso joukko! Te tuotte uskon siihen että palvelumme on löytämässä kohderyhmänsä, viestiämme kuunnellaan ja olemme osanneet olla avuksi. Se on hieno onnistumisen tunne – lämmin kiitos teille siitä!
  • Kiitos oma ydintiiminiMari ja Lauri. Olette pitäneet huolta asiakkaistamme ja minusta. En olisi selvinnyt tästä vuodesta ilman teitä. Membookia ei olisi ilman teitä <3.
  • Kiitos kehitystiimimme Nemitissä. Varsinkin keväällä meillä oli ihan mieletön draivi päällä! Olen kiitollinen, että sain osallistua niin tiiviisti palvelumme kehittämiseen yhdessä kanssanne. Sain paljon oppia, kokemusta ja ymmärrystä ohjelmistokehittämisestä. Saimme kesään mennessä puristettua monta tärkeätä juttua ”tuutista ulos” sekä korjattua pellin alla olleita virheitä.
  • Kiitos Timo ,”my partner in crime”. Hallituskumppanini ja sparraajani. Olemme yhdessä selvinneet monista haasteista tämän vuoden aikana. Yhdessä ylös ja eteenpäin – kokoajan säilyttäen uskon tulevaan!
  • Kiitos tädit eli markkinointi- ja viestintäkumppanimme Joy & Order. Vaikka olenkin hieman jäävi (omistanhan edelleen kolmanneksen kyseisestä yrityksestä), niin yhteistyömme on ollut ihan superia. Olette potkineet minua eteenpäin, kun arki on painanut ja mainoskampanja, asiakastarina, uutiskirje (tai vaikka blogin kirjoittaminen) on ollut viimeisenä mielessäni. Olen saanut sivusta seurata ja nauttia yhdessä tekemämme sisältöstrategian hedelmistä. Kiitos lähtee myös muulle verkostollenne, jota kautta on hoitunut niin graafiset työt (Susanna) kuin asiantunteva digimarkkinointikin (Digiteamin kundit).
  • Kiitos mahtava Hubijengi. Yrittäjäkollegat ja koko työyhteisömme Hub Salossa. Tärkeä voimavara, jollaisen toivoisin kaikilla olevan. Rentoa kahvipöytäseuraa, kun sitä tarvitsee. Huolien kuuntelija, kun sellaista on vailla. Juristi neuvomaan tiukoissa tilanteissa, työnohjaaja valmentamaan, kun nuppi meinaa hajota. Aivan älytön porukka, jonka kanssa on joka päivä hauskaa!
  • Kiitos koko Salon startup-yhteisö eli virallisemmin Salo Startup Society”. Yhdessä nähtiin ja koettiin paljon. On ollut Shiftiä, Kasvu Openia, Slushia. Me uskomme Saloon ja omiin yrityksiimme, haluamme kasvaa ja menestyä. Yhteisö myös tuo meille verkostoja, kontakteja ja uusia mahdollisuuksia, joihin tarttuminen on tietenkin sitten ihan itsestä kiinni.
  • Kiitos myös laajalle verkostolleni ja ystävilleni. Olen saanut arvokasta palautetta, tukea, käynyt hyviä keskusteluja ja saanut niin sparrausta kuin erinomaisia neuvojakin. Teitä olen tavannut vuoden aikana lukuisissa tapahtumissa, koulutuksissa ja ihan kahden kesken kasvokkain. Apua saa, kun sitä osaa pyytää ja on ollut ilo myös vastavuoroisesti olla avuksi toiseen suuntaan. Pidetään hyvä kiertämässä jatkossakin <3.
  • Lopuksi kiitos tuleva ja tuntematon. Niin paljon juttuja vireillä – kumppanuuksia, asiakkuuksia, pilotteja ja projekteja. Saas nähdä miten niistä kaikista selvitään, mutta olkoon se ensi vuoden positiivinen ongelma ja sitä mietitään sitten, kun sen aika on. Aion nauttia matkasta!

Näin kun peilaan vuotta taaksepäin, huomaan miten paljon on tapahtunut ja miten paljon on tullut tehtyä. Vaikka välillä tuntuu että homma menee enemmänkin ”kolme askelta eteen, kaksi taakse” -meiningillä, niin hitaasti mutta varmasti asiat kuitenkin etenevät. Ensi vuonna lupaan miettiä tätä kiitollisuusteemaa ainakin kerran kuussa. Kun hyvään kiinnittää huomiota, se vahvistuu. Suosittelen kokeilemaan! Nostetaan siis vuonna 2018 reippaasti estradille yrittäjäkavereita, työntekijöitä, kollegoita ja omien verkostojemme huipputekijöitä. Tästä kirjoituksesta saa vapaasti ottaa mallia!

Omassa listassani se tärkein kiitos menee loppujen lopuksi kuitenkin kotiin miehelleni ja tyttärilleni. Kun kotona on asiat kunnossa ja hommat hoituvat (aika usein ilman äitiä), on helppo olla ja yrittää. Kiitos kärsivällisyydestänne ja ymmärryksestänne, kotijoukot <3.

Toivotan upeaa uutta vuotta 2018 kaikille!

Tiina