Kasvuyrityksille yhteistä on yleensä yksi asia: rahat ovat aina vähissä! Membook ei tee tässä poikkeusta. Budjettimme on tosi tiukka, kuolemanlaakso on venynyt ja myyntiä pitäisi vihdoin viimein käynnistää. Paineet ovat kovat. Onneksi löytyy keinoja kasvaa ja työllistää, vaikka palkkarahoja ei vielä kassassa olisikaan. Kun yritys uskoo itseensä ja tulevaan menestykseensä, se voi houkutella työntekijöitä esim. oppisopimuksen, työssäoppimisen tai rekrykoulutuksen kautta.
Membook on nyt siinä vaiheessa, että “paljon tarttis tehrä”, mutta käsipareja puuttuu. Meillä on siis niitä kuuluisia piilotyöpaikkoja, mutta ei (vielä) rahaa niiden täyttämiseen. Tämän vuoksi lähdimme mukaan Stara Consultingin rekrykoulutukseen. Etsimme joukkoomme palvelumyyjäksi koulutettavaa henkilöä, josta tulee toivottavasti tärkeä ja pysyvä osa tiimiämme.
Voisitko juuri sinä innostua järjestöhallinnon helpottamisesta ja ratkaisumme myymisestä yhdistyksille ja järjestöille? Pääsisit mukaan kasvun kynnyksellä, kehittämään kanssamme nuoren yrityksen myyntiä ja käytäntöjä. Tehtävä on uusi, joten voisit luoda tästä itsellesi unelmien työpaikan. How about that!?
Ketä etsimme?
Ajattelen, että myyntityössä on tärkeää olla ulospäin suuntautunut ja ns. hyvä tyyppi. Tykkäät siis ihmisistä ja heidän auttamisestaan. Toivon, että sinulta löytyy roppakaupalla yrittäjämäistä asennetta. Meillä se tarkoittaa rohkeutta, oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta. Startupissa kukaan ei ehdi sinua jatkuvasti paapomaan, joten oma aktiivisuus on erittäin tärkeää. Rekrykoulutuksessa olet kuitenkin töissä vasta oppimassa, joten täysinoppinut seppä ei tarvitse olla. Opettelemme yhdessä.
Toimimme IT-alalla, joten sinulla pitäisi olla aitoa kiinnostusta toimialaa kohtaan. Et pelkää uusia työkaluja tai palveluita. Tiedostat ja tunnistat modernin myynnin mahdollisuudet – et vierasta digiä, somea tai puhelinta. Kokemus yhdistystoiminnasta katsotaan eduksi. Jos olet vielä kaiken tämän lisäksi kielitaitoinen, niin alan jo hyppimään riemusta!
Olisitko sinä sopiva henkilö joukkoomme, kasvamaan kanssamme? Jos tunnistit edes osan edellä kuvatusta, niin rohkaisen sinua hakemaan koulutukseen. Haastattelemme sopivimmilta tuntuvat ehdokkaat ja valitsemme yhden henkilön koulutukseen sekä tekemään töitä kanssamme. Toimistomme on Salon keskustassa viihtyisissä Hub Salon tiloissa.
Vastaan mielelläni kysymyksiin joko sähköpostitse tiina@membook.fi tai puhelimitse 040-5258340. Tsekkaa rekrykoulutusilmoitus sekä hakuohjeet täältä. Haku on auki 5.10. saakka.
Tervetuloa tiimiin!
Tiina