Tämä Salon seudulle ja Turun suuntaan jaeltu tiedote aloittaa Membookin virallisen ennakkorummutuksen. Torstaina tavataan Salon iltatorin yhdistyspäivässä!

t. Tiina & Mari

*****************************************************

Membook Oy rakentaa Salon seuraavaa menestystarinaa

Membook Oy aikoo vapauttaa yhdistysten vastuuhenkilöt hallintorutiinien pyörittämisestä. Yrityksen vahvuutena on omistajien ja johdon pitkä kokemus jäsenrekisteripalvelujen tuottamisesta yhdistyksille sekä jo olemassa oleva laaja asiakaskunta.

Vaikka yhtäällä perinteisiä salolaisia yrityksiä ja työpaikkoja häviää, toisaalla on jo kauan sitten kylvetty uuden menestyksen siemeniä. Aktiivisena salolaisena tunnettu Tiina Vainio on jo muutaman vuoden rakentanut uutta yritystään Membook Oy:tä. Palvelun lanseeraus on pian käsillä, eikä tavoitteena ole enempää eikä vähempää kuin maailman valloitus. Salosta kuitenkin aloitetaan.

Membookin edeltäjän Oy Bitti Ab:n omistajana ja toimitusjohtajana Vainio on jo toistakymmentä vuotta tuottanut jäsenrekisteripalveluja yhdistyksille. Nykyisen palvelun tultua tiensä päähän Vainio ryhtyi rakentamaan kokonaan uudenlaista yhteisöpalvelua yhdistyksille.

Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kovaa, ja monien yhdistysten on vaikea saada vastuunkantajia ja aktivoida jäseniä. Toisaalta sosiaaliset mediat ovat lisänneet ihmisten halua ja mahdollisuuksia vaikuttaa. Erilaisia spontaaneja yhteisöjä syntyy helposti.

– Harva meistä haluaa käyttää aikaansa yhdistysten hallintorutiinien pyörittämiseen. Yhteisön jäsenet haluavat tehdä niitä asioita, joiden vuoksi yhteisö on syntynyt. Tähän tarpeeseen olemme luoneet Membookin.

Membook on edeltäjänsä tapaan edelleen jäsenrekisteripalvelu, mutta sen lisäksi mukaan on tullut ja tulee paljon uusia digitalisaation mahdollistamia ominaisuuksia. Isommissa yhdistyksissä jäsenmaksujen laskutus on ollut kallis ja aikaa vievä urakka. Membookissa laskutus on lähes kokonaan automatisoitu. Postituslistojakaan ei tarvitse käsin ylläpitää, vaan jäsenet on helppo tavoittaa lähettämällä viesti Membookissa.

Kehittämistyön eurot jäävät maakuntaan.

Membookin tuotekehityksestä vastaa turkulainen Nemit Oy ja palvelimista Bitin pitkäaikainen kumppani, niinikään turkulainen Netorek Oy. Markkinointia tekee salolainen Joy & Order Oy, jossa Tiina Vainio on myös osakkaana. Eurot jäävät maakuntaan ja se on Vainiolle tärkeää.

Kun palvelu saadaan kunnolla käyntiin, sekä Tiina Vainio että Bitin asiakaspalveluvastaava Mari Siuvatti siirtyvät Membookin palvelukseen. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää mm. asiakaspalvelun ja markkinoinnin ammattilaisia.

Kokenut yrittäjä ei pelkää ajatella isosti.

– Aloitamme Marin kanssa maailman valloituksen kirjaimellisesti Salon torilta, missä jalkaudumme yhdistysten pariin torstaina 13.8. iltatorin yhdistyspäivässä. Nykyiset Oy Bitti Ab:n jäsenrekisteriasiakkaat siirtyvät uuden palvelun käyttäjiksi asteittain loppuvuoden aikana. Meillä on siis jo pari sataa yhdistystä asiakkaina ja niissä potentiaalisia Membook -käyttäjiä noin 50.000 jäsenen verran! Syksyllä on edessä kansainvälisen kasvun suunnittelu, johon toivottavasti saamme Tekesistä hieman tukea.

Tiina Vainio ja Mari Siuvatti jalkautuvat yhdistysten pariin iltatorilla torstaina

Tiina Vainio ja Mari Siuvatti jalkautuvat yhdistysten pariin Salon iltatorilla torstaina 13.8.

Photo: Wilma Yli-Hakula

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Membook Oy, Toimitusjohtaja Tiina Vainio, puh: 040 525 8340, email: tiina.vainio@membook.fi